perjantai 17. heinäkuuta 2015

30. käsityönäyttely

Kirjoitus on julkaistu myös Ykkössanomissa 1.7.2015

Miinan mökissä on juhlavuosi

Luin mielenkiinnolla artikkelin Miinan Mökistä Ykkössanomista 17. kesäkuuta.
Siinä mainittiin, että käsityönäyttely pitää yllä vanhaa perinnettä. Miinan mökin
käsityönäyttelyn toiminta on aloitettu vuonna 1985 eli 30 vuotta sitten. Tänä
kesänä on siis juhlavuosinäyttely.

Näyttelyn idea tuli kesäsammattilaiselta Maj-Lis Kajanderilta, joka oli myös Sammattiseuran jäsen. Hänen ajatuksenaan oli, että sammattilaiset kädentaiturit saisivat esille Miinan Mökissä omia töitään ja mahdollisesti myös pientä taloudellista hyötyä itselleen. Maj-Lis Kajander halusi näin yhdistää Miina Lönnrotin ja nykyisten sammattilaisten käden taidot saman katon alle.

Kristiina Lahtinen
Kesäsammattilainen,
aiemmin Sammattiseuran tiedottaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti